Tässä vähän eilisen kuvasaldoa kun käytiin Katin kanssa Lintulammella kuvaamassa (tuleepa muuten paljon kuvattua siellä.. hehe). Tällä kertaa pääasiallinen tarkoitus ei ollut kuitenkaan valokuvien räpsiminen, vaan videopätkien otto. Saatiin inspiraatio jo Koitelissa, mutta nyt ryhdyttiin tuumasta toimeen ja taiteiltiin videopätkä! Ihan huippua saada tehdä yhdessä sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa energiat menee hyvin yksiin. Katin kanssa yhteisyö sujui niin ihanan saumattomasti. Juuri tällainen yhdessä tekeminen on kaikken huipuinta! Kun luovat visiot kulkevat samaan suuntaan. Kun molemmat inspiroituvat toistensa ideoista ja yhdessä lopputuloksesta tulee parempi kuin yksin olisi koskaan pystynyt tekemään. Ja kun tekee hyvän ystävän kanssa, voi rauhassa irrotella ja heittäytyä. Videosta toivottavasti sitten välittyykin, että se on tehty pilke silmäkulmassa ;)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelu. Näytä kaikki tekstit
torstai 7. marraskuuta 2013
keskiviikko 18. syyskuuta 2013
Koruteline makeover
Kävin eilen hakemassa vähän askartelu tarvikkeita korutelineen tuunaukseen Sinooperista ja Tiimarista. Iloiseksi yllätykseksi Sinooperissa oli kaikki normaalihintaiset tuotteet -50%!! Mukaan tarttui myös tuollaisia kelluvia kynttilöitä, ja koristehiekkaa. Paitsi nuo läpinäkyvät olikin jotain koriste helmiä, ja ne kelluu.. Mutta toisaalta ihan hauskan näiköinen on noinkin.
Tässä vielä koruteline ennen koristusta:
Tarvikkeet
Loppujen lopuksi en edes tarvinnut liimaa. Nauhat, ja paljettinauhan solmin taakse, ja höyhenet pysyvät kätevästi nauhan alla. Nyt pitää vaan odottaa, että kimalleliima kuivaa, niin saan korut paikalleen!
Oli muuten mukava piiiiiitkästä aikaa väkertää jotain. En edes muista milloin viimeksi on tullut askarreltua edes synttärikorttia.
UPDATE: vielä kuva ''täytetystä'' telineestä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)














