Näytetään tekstit, joissa on tunniste hullut päivät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hullut päivät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Bowling

Käytiin eilettäin vähän hohtokeilaamassa Oulun keilahallissa. Meitä oli 4, ja varattiin rata puoleksitoista tunniksi, mikä oli just sopivasti. Oli kivaa pitkästä aikaa päästä keilaamaan. Kuvia oli tosin vähän hankala räpsiä niin hämärässä ilman että kuva heilahti.





Oli pakko ottaa todistusaineistoa, että minä (L) voitin Antin (A) ainakin yhdellä kierroksella!


Käytiin tänään vielä Hullareilla tekemässä viime hetken ostoksia. Löysin kympillä mustat jegginssit, joissa oli vähän niittejä etutaskun yläpuolella, ja Calvin Kleinin rintaliivit hyvällä alennuksella. Mukaan lähti myös pari kynttiläkippoa ja tuoksukynttilä sellaisessa lasikipossa. Tänään vielä illaksi töihin. Koko viikonlopun olen ollut illat töissä. Kivaa kun viikolla ei Antin kanssa voi oikein iltaisin tehdä mitään, kun sen pitää aina herätä niin aikaisin, ja kun viikonloppuna sitten vois tehdä jotain, niin mulla on töitä :( Okei, ei saa valittaa, kun sentään on töitä. 


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Your dresses should be tight enough to show you're a woman and loose enough to show you're a lady

                                                                          - Edith Head


Valitettavasti jouduin rikkomaan sitä periaatetta, että vaikka kuinka uusi vaate olisi, en maksa kirppisvaattesta todellakaan yli kymppiä. Haha, luulitte jo, että viittasin otsikkoon! Tai ketä minä huijaan? Ei ole mitään valitettavaa. Periaatettani rikoin, kyllä. Oliko se sen arvoista? Todellakin! Second hand storesta löydetty Topshopin punainen pitsiunelma oli vähintään jokaisen 16 euron arvoinen, jotka siitä maksoin. Mekko ei kovin vanha voinut olla, kun siinä oli hintalappukin vielä kiinni. Ja nyt tiedän mitä laitan Ninnan ylppäreihin päälle! Nehän on vasta joulukuussa, mutta on hyvä valmistautua aikaisin..










Hullareilta tarttui myös jotain pientä mukaan. Ostin pelin, PELIN. Musta on hyvää vauhtia tulossa kohta gameri.. :D Assassin's Creed 3, jonka olen aikaisemminkin miettinyt ostavani, tarttui mukaan 15 eurolla. Ehdin vähän jo testata, vaikutti aika lupaavalta. Vähän olen pihalla juonesta, kun en aikaisempia osia ole pelannut, mutta eiköhän se siitä! Ja google on kaveri.




Käytiin muuten myös Katin, Iidan ja Alen kanssa Kauppurissa. Turha edes todeta, että oli hyvää. Ainahan se on. Lahopää kun olen, ja unohdin muistikortin läppäriin, niin en saanut yhtään kuvia :(

Joka tapauksessa huippu päivä! :)