Näytetään tekstit, joissa on tunniste poikaystävä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste poikaystävä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

How am I gonna be an optimist about this?












Joo ei ihan sovi mulle nuo aurinkolasit.. :D

Viikonloppu tuli ja meni taas ihan liian äkkiä. Tänään tuli ensimmäisen kerran itku kun vein Antin bussiasemalle. Mitä kauemmin tätä jatkuu, sitä enemmän inttileskeys on perseestä. Varsinkin kun sen lyhyen viikonlopun kun Antin saa kotiin, olen puolet ajasta töissä, tai nukkumassa, että jaksaisin illalla töissä.. Olen yleensä ikuinen optimisti, mutta tämä alkaa olla yhä ikävämpää. Nytkään ei nähdä kahteen viikkoon, kun ensi viikonloppuna olen reissussa.

Ja sitten iloisempiin aiheisiin: Tänään ehdittiin pyörähtää Ainolanpuistossa ja Nallikarissa pikku mutka kuvaamassa. Saatiin nauttia ihanan keväisestä säästä ja toistemme seurasta. Ehdittiin vielä katsomaan myös Mamma Mia! ennen Antin lähtöä. Se on yksi lempparileffojani, mutta on ollut pienen työn ja tuskan takana saada Anttikin innostumaan. Bond laulamassa on vissiin ollu deal breaker sille :D Mutta myönsi se sitten, että oli hyvä elokuva!

Olipas muuten ylidramaattinen otsikko.







sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Brunssilla Tubassa










rakastuin Pikkumyy lusikkaan! <3

Suunnittelin jo aikaisemmin vieväni Antin tänä sunnuntaina yllätysbrunssille. Mutta, koska olen maailam surkein pitämään yllätykset yllätyksinä, koska intoilen niistä aina liikaa, paljastui suunnitelmani jo lauantaina. Paikaksi valikoitui ihana Tuba, jossa molemmat kävimme ensi kertaa. Tuban viikonloppubrunssien teema vaihtelee viikottain, ja tänään me saimme nauttia American pancake herkkuja. Lista näkyykin ylempänä.
Itse paikkaan rakastuih ihan heti. Tuba oli ihanan kotoisan ja lämpimän oloinen paikka. Tunnelmaa loi kaikki eripariset pöydät, tuolit, lautaset ja lasit (joista Antin piti tietysti ottaa kaikkein pienin, ja arvatkaas kuka sai hakea kokoajan lisää vettä herralle..). Tuikkukipotkin olivat erilaisia eri pöydissä. Täydellinen paikka nauttia rauhallista brunssia, ja kokonaisuudessaan ihastuttava paikka!
Tubassa järjestetään ainakin facebook-sivujen perusteella, aika ajoin kaikenmaailman iltamia ja esiintyjiä, joita nyt ainakin kiinnostaisi mennä joskus katsomaankin. Paikan lounaskin täytyy joskus ehdottomasti käydä testaamassa. Brunssin hinta oli melko suolainen, 17€ per nassu näin sunnuntaina, mutta oli se sen arvoista. Löytyiköhän nyt mahdollisesti uusi lempparipaikka?

Oulun poromarkkinat










Käytiin lauantaina Antin kanssa poromarkkinoilla. Tapahtuma oli järjestetty torilla perjantaina ja lauantaina. Ohjelmaa siellä olisi ollut poroajelusta luistelukouluun ja erilaisiin kisoihin, mutta sellaisiin ei nyt osallistuttu. Vaikkakin Antti olisi luultavasti mielellään raahannut minut luistelemaan jos olisin antanut tilaisuuden. Olen ollut aina aika nihkeä lähtemään luistelemaan :D Ostettiin isot pussit metrilakua, ja kierreltiin muilla kojuilla. Hauskaa, että talvellakin jaksetaan järjestää jotain happeninkiä. Monesti olen kuullut tästä tapahtumasta, mutta aikaisemmin en ole käynyt. Tulipa tämäkin nyt koettua! :)



maanantai 6. tammikuuta 2014

He's in the army now




Tänään minun inttilesken urani on virallisesti alkanut, ja menee taaskin varmaan se pari viikkoa ennen kuin Antin kanssa nähdään. Aika näyttää millaista tämä aika tulee käytännössä olemaan, mutta minulle on aika selvää ettei se täysin helppoakaan tule olemaan. Onneksi puoli vuotta, ja ehkä jopa se vuosi menee loppujen lopuksi aika nopeasti. 



Se mietityttää ehkä eniten, että jos Antti laitetaan vuodeksi. Mutta jos niin käy, toivotaan että RUK kutsuu, niin minäkin pääsen hienoihin tanssiaisiin! Vähän oma lehmä koivun alla, tai siis ojassa..



Nyt vaan toivotaan, ettei mitään loukkaantumisia tule, ja eletään arkea eteenpäin. Omaa aikaa tuleekin sitten olemaan rutkasti enemmän, niin ehkä saan bloginkin pidettyä elossa :D Ja jos jollain on jotain hyvä käytännön vinkkejä inttileskeilyyn, niin saa mielellään jakaa.

Tänään ensimmäinen työpäivä yli viikkoon. Saa nähdä onko korttien sekoitus jo ihan unohtunut! 

lauantai 4. tammikuuta 2014

Tuliaisia!

Täällä päässä ollaan mukavasti kotiuduttu Rukalta ja Jenkkilästä. Rukan reissu meni oikein hyvin, ja kuvia tulee, kunhan saa kameralliset ihmiset niitä jaettua eteenpäin ;)

Antilla oli mennyt vähän höpöksi minun tuliaisten kanssa. Sain ihan liikaa kaikkea ihanaa! No ne oli samalla joululahjoja, joten ehkä voin hiukan vähemmän huonolla omatunnolla ottaa ne vastaan :D Ajattelevaisesti muru oli vieläpä pakannut kaikki minun tuliaiseni käsimatkatavaroihin, että tulee varmasti ajoissa perille ja pysyy tallessa. Kokosin vähän kuvakoosteita kaikista ihanista tuliaisista:

Guess
(lompakon sain Antin siskolta)

Victroia's Secret

Tommy Hilfiger

Converse

Ruokapuoli ;)


Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tavoitteena itselläni ainakin rikkoa tätä blogihiljaisuutta useammin kuin nyt joulun aikaan.

maanantai 16. joulukuuta 2013

My week

Postaus vai päiväunet? Siinäpä vasta kysymys. Viikon (tahattoman) postaustauon jälkeen voin ehkä uhrata vähän arvokasta uniaikaa tähän. Inspiraatio on vaan ollut yhtä kaukana, kuin kesäaurinko, eikä aikakaan ole tahtonut riittää.

Käytiin Antin isän kanssa saattamassa Antti juuri lentokentälle. Muru lähtee kahdeksi viikoksi siskonsa luo rapakon taakse, ja nähdään seuraavan kerran vasta ensi vuonna. Olen vaan ajatellut, että tosi mukavaa Antille, että pääsee sinne pitkästä aikaa. Kivaa reissata kun on kesästä asti paiskinut hommia ilman pitempiä lomia. Päästä rentoutumaan ennen inttiä. Ja kyllähän se minullakin aika menee näin joulun alla kun siskokin tulee sitten kylään. 
Jostain syystä lentokentällä meinasi kuitenkin tulla itku. En tiedä miksi. Silmien kosteusprosentti alkoi olla jo niin uhkaavan korkea, että oli pakko ajatella kaikkea älyvapaata, etten ala nyyhkyttää. Ei siinä appiukon läsnäollessa oikein kehdannut. 

Mutta mitäs sitä viikossa on ehtinyt. Töitä olen tehnyt. Shoppaillut joululahjoja, joita pääsee kohta paketoimaan. Jee! Syötiin pizzaa ja katsottiin Brave Petran kanssa. Viikonloppuun sisältyi ihan liikaa juhlimista. Perjantaina oli tuparit, ja jatkot Tivolissa. Lauantaina tuplatreffatiin Katin ja Tommin kanssa hohtokeilauksen merkeissä. Sain myös Antin houkuteltua ensimmäistä kertaa Fitwokkiin. Lauantaina illalla pidettiin saunailtaa Joelin ja Eepun kanssa, joiden tupareissakin siis oltiin. Pelattiin myös monta kierrosta Party Aliasta, ja oli ihan sairaan hauskaa. Sunnuntaina Ale mokoma houkutteli mukaan Supolloon ja ihana Ninna liittyi myös seuraan. Tänään käytiin vielä Antin kanssa Amarillossa herkuttelemassa ja vielä kiertelemässä vähän joulujuttuja. 


Tänään vielä töihin illaksi. Miten maltankaan odottaa, että pääsen tuonne räntäsateeseen polkemaan <3




Kokeilin Seppälän sellaista hiuksiin hangattavaa väriä. Piti lähteä muka pesussa pois, mutta vaikka pesin n. 3 kertaa shampoon kanssa latvai jäivät silti punakellertäviksi, ja nyt näyttää siltä, kuin hiukset olisi värjätty huonosti :(

Joku söpöläinen siinä tapittaa :) 



Ja sitten vielä kuva jostain kahvilaemännästä.. Eivaan, oltiin Alexandran kanssa keittiöorjin.. siis apulaisina Ninnan juhlissa :) Ja face raiskasi laadun.


torstai 5. joulukuuta 2013

Tältäkö se tuntuu..?


Ensimmäinen lukiovuoteni on lopussa. Olen keväällä eronnut yläasteaikaisesta poikaystävästäni, ja niin on myös ystäväni Alexandra. Tämä kesäloma mennään teemalla ''Sinkkukesä 2011!''. Ennen lomaa olisi kuitenkin vielä viimeiset lukiobileet. Lyseon järjestämät, joten kuulopuheiden perusteella odotan aika laimeaa menoa. Ei kiinnostaisi mennä, mutta Ale taivuttelee minut mukaan. Birgeet järjestetään Teekkaritalolla keskiviikkona 1.6.2011. Torstai on vapaa, mutta sitten on vielä pari päivää ohjelmaa ennen lomaa. Esimerkiksi lauantain biitsipäivä Tuirassa. 

Biitsipäivä ja Kati <3


Keskiviikkoiltana körryyttelemme Teekkaritalolle Alen skootterilla. Kuskina Ale ei juo, ja minullakin on vain kaksi pientä siideriä. Porukkaa on vielä aika vähän. Paikalla on todella paljon yläasteaikaisia tuttuja naamoja Kempeleestä, jossa asuin. Pikkuhiljaa porukkaa virtaa paikalle ja bileet lähtevät käyntiin, vaikkakin aika laimeana. Jossain välissä hukkaan kaverini ja päätän suunnata pihalle ja sitten etsimään tuttuja. Pujottelen tanssilattian läpi ovea kohti, mutten vielä pääsekään pihalle asti. Törmään (en kirjaimellisesti) tutunnäköiseen jätkään tanssilattialla. Taisi olla samalla yläasteella. Nimi taisi olla Antti tai joku. Päällä hänellä on huonohkosti istuvat farkut ja mustaharmaa raidallinen huppari. Selässä lisäksi reppu. Eikö sillä ole kuuma? Tanssimme hetken yhdessä. Minulla on hirveän kuuma, vaikka päälläni on vain olkaimeton minimekko. Siispä päätän jatkaa matkaani ulos. Huudan metelin yli meneväni pihalle. Yllätyksekseni jätkä lähteekin mukaani. 


''Sä oot tosi nätti'' jätkä sopertaa hiukan sammaltaen. Huhhuh, en huomannutkaan, että hän oli niin humalassa. Kiitän ja kysyn varmistaakseni, eikö hän ollutkin Kempeleen yläasteella. Muistin oikein, ja hänkin muistaa minut. 

''Muistatko mun nimeä?''
''Eikö se ollut.... Iida?''
''.... Mun siskon nimi on Iida..''
''Eikun Linda! Muistatko sä mun nimeä?''
Hitto vie! Sisällä muistin vielä. Päähäni tulee vain sukunimi.. Eikä tämä on noloa.. Hän sanoo nimekseen Antti. Tietysti niinhän se oli! Juttelemme hetken pihalla ja menemme takaisin sisälle tanssimaan. Anttikin alkaa selvetä. Välillä tanssimme ja välillä käymme pihalla vilvoittelemassa. Jossain välissä suuntaamme rantaan, joka on ihan talon vieressä. Talsimme nokkosten varjostamaa polkua ja yritän välttää osumia paljaisiin sääriin. Rannassa on vene ja vitsailemme soutelemaan lähdöstä. On suhteellisen lämmin, vaikka on vasta kesäkuun ensimmäinen päivä. Tai sitten tanssi lämmittää vieläkin. Juttelemme niitä näitä ja suutelemme. Löydämme leveämmän polun takaisin juhlapaikan pihaan. Pysähdymme polullakin välillä pussailemaan. Minulla on vapautunut ja hyvä olo. Menemme vielä tanssimaan, mutta pian pitää jo lähteä. Olemme Alen skootterilla laittamassa lämmintä päälle ja valmistautumassa lähtöön. Antti pyöräilee paikalle vielä juttelemaan, ja pussaamme vielä kerran. 
''Nähdään!''
''Joo nähdään''
mutta emme kuitenkaan vaihda numeroita.


Kotona käyn heti etsimässä Antin facebookista. En kyllä kehtaa pyytää heti kaveriksi, etten vaikuta ihan yli-innokkaalta tai stalkkerilta! Syömme Alen kanssa ranskalaisia ja menemme sitten nukkumaan. Ainakin minä tosi onnellisena.
Aamulla tarkastan facebookin ja minulla on yksi uusi kaveripyyntö. Ja se on Antilta! Jee. Juttelemme facebookissa niitä näitä. Nyt vaihdamme numeroitakin. Puhe menee päättäreiden juhlimiseen. Olen menossa käymään Nallikarissa ja siitä sitten kaupunkiin. Kehotan häntä ilmoittelemaan jos eksyy lauantaina samaan suuntaan.



Lauantaina minulla on elämää suurempi vaatekriisi. Haluan näyttää kivalta, jos vaikka Anttiinkin törmään.. Luottoshortsit ja nahkarostin kanssa sopiva toppi saa kelvata. Menemme ensin Naltsuun ottamaan kuvia, mutta tuuli on niin kova, että siirrymme Ainolanpuistoon. Päästyämme sinne Antti soittaa:

''Missä ootte? Me ollaan täällä Nallikarissa?''
''Me just lähdettiin sieltä! Ollaan Ainolanpuistossa''
''Missä se on?''

Sovittiin sitten, että näemme Toripolliisin luona. Hän tulee sinne kavereidensa kanssa. Onkohan minulla hiukset hyvin? Minulla on kauhea vessahätä joten kipaisemme kiikelin bajamajoilla ennen kuin menemme takaisin Ainolaan. Loppu illan pyörimme ympäi kaupunkia, torinrantaa ja Ainolanpuistoa kuka milloinkin hukassa. Jossain välissä On jäljellä Minä ja Antti, sekä Kati ja Ale. Antin kaikki kaverit ovat hukassa. Alexandra ja Kati huikkaavat lähtevänsä etismään heitä, ja virnistävät minulle vihjailevasti. Tosi hienovaraista tytöt! Jäämme kahdestaan puistoon tyhjään puistoon Jätskimajakan juurelle. Istumme penkillä jutellen ja pussaillen. Tähän tyyppiin voisi vaikka ihastua. 

Lopulta suunnilleen kaikki ovat löytyneet. Äiti soittelee hermostuneena ja käskee minut kotiin, koska minulla lähtee juna Turkua kohti melko aikaisin seuraavana aamuna. En millään malttaisi lähteä, mutta pakko mikä pakko. Alkaa tulla kylmäkin. Ale ja Kati tulevat meille yöksi, joten lähdemme yhtä matkaa. Sanomme heipat, Antin kanssa vähän pidemmät heipat. Milloinkohan näemme taas? 



Moni osaa varmaan päätellä, että näimme aika monta kertaa :) Kesäkuuni oli tuolloin todella kiireinen, mutta aina kun puristin jostain päivän ennen uutta reissua nähtiin heti. Tuolta kesältä löytyisi romaain verran kerrottavaa. Ekoja leffatreffejä, Äidin ja Antin ensitapaaminen, Qstock, meidän Tampereen reissu... Ja syksymmältä se, miten Antti ensimmäisen kerran sanoi rakastavansa minua. Se oli kunnon hellekesä, jolloin ei tarvinnut stressata juuri mistään. Kavereiden kanssa tuli oleiltua paljon rannalla, ja joka hetkestä oli helppo nauttia. Se oli se kesä, kun kävelin ympäriinsä hymyillen kuin idiootti, koska olin vain niin mielissään kaikesta kokoajan. Olin rakastunut. Elämäni paras kesä.




torstai 21. marraskuuta 2013

Muistoja: Wanhojen tanssit

Toivottiin postausta Wanhoista, ja näin Throwback Thursdayn kunniaksi ajattelin sen tehdä. Kuvat on vähän huonolaatuisia ja kaikki itse tanssista otetut kuvat on ihan heilahtaneita, mutta eiköhän jokunen onnistunutkin löydy :)

Ensimmäinen asia, joka wanhoihin yleensä hommataan on tanssipari. Tyttövaltaisessa koulussa tästä oli erityinen stressi. Onneksi silloinen poikaystäväni halusi tanssia kanssani. Tietoisena siitä, kuinka hankalaa meidän koulusta oli löytää pari, vannotin hänet tanssimaan kanssani, vaikka eroaisimmekin. Niinhän siinä sitten kävi, että ero tuli. Lukion toisen vuoden alkuun mennessä seurustelin Antin kanssa. Antti kävi tuolloin vielä Kempeleen lukiota, joten jos olisimme halunneet tanssia yhdessä, olisi jomman kumman pitänyt vaihtaa jaksoksi koulua. Antin kaikki kaverit olivat Kempeleessä, joten en voinut pyytää häntä vaihtamaan OSYKiin, mutta hänpä itse halusi tulla. Lopulta vaihtoi kokonaankin meidän kouluun. Niin vältyin tanssimasta wanhat eksäni kanssa ja sain samalla maailman parhaan tanssparin <3




Seuraava huolenaihe jokatytönwanhjoentanssistressauslistalla olikin sitten mekko. Oulun kauppojen valikoimat eivät miellyttäneet, tai olivat turhan kalliita, joten päätin tilata puvun netistä. Päädyin tilaamaan mekon osoitteesta dinodirect.com. Hintaa mekolle tuli toimituskuluineen n. 95€, eli säästin aika pitkän pennin.  Tanssikengätkin löytyi alennuksesta. Korvakorut lainasin siskolta, ja tiaran (joka muuten meni heti tanssipäivänä rikki..) ostin Glitteristä. Mekko oli aavistuksen iso, ja helma liian pitkä. Korkeilla tanssikengillä, ja vannehameella sain sitä kuitenkin hiukan nostettua.

Jos jollakulla on itsellään/tutullaan wanhat tulossa ja minun Tuhkimomekkoni kiinnostaa, niin halvalla lähtee! Ottakkee yhteyttä. 

tää kuva on ollut jo, mutta tästä näkee mekon parhaiten, niin ihailkaa sitä vielä tässä <3

Tanssiharjoituksen sujuivat Antin kanssa hyvin mallikkaasti. Niiden ala-asteen luokanope oli aina tanssituttanut niillä valssia sun muita paritansseja ja kyllä Antti osasikin tanssia, ja oppi tanssit hyvin. Itsellänikään ei vaikeuksia ollut :D Paikkojen jaossa minulla olisi ollut pieni hinku eturiviin, mutta Antti ei halunnut, niin päädyttiin sitten toiseen riviin. Muistan yhdet harjoutukset, kun tanssimme Muistan sua Elainen tahtiin, ja jossain kohtaa, kaikki parit sekosivat tanssissa tai unohtivat miten se jatkui, paitsi Antti ja minä. Hihii ;D Se olikin meidän pravuuri tanssi.  




Tanssiaispäivä oli kokonaisuudessaan aivan ihana prinsessapäivä. Heräsin kuudelta hiustenlaittoon, että ehdin meikkiin ajoissa. Äidin miesystävän, ja nykyisen kihlatun, pojan tyttöystävä laittoi hiukseni, hän teki myös lakkiaiskampaukseni. Meikissä kävin Ponnarissa. Oli ihanaa olla vain laitettavana, ilman stressiä siitä, osaako tehdä itse nätit meikit sun muut. 
Ennen tanssimista, koululla otettiin parikuvia ja iso yhteiskuva. Jälkeenpäin vähän harmittaa, ettei Antin kanssa otettu sitä parikuvaa :( Wanhojen päivänä tanssimme kahdesti. Ensin urheilutalolla ja sitten myöhemmin Ouluhallissa. 



Tanssit oli hyvin opeteltu ja muistissa. Vaikeuksia tuotti ainoastaan mekkoni liian pitkä helma. Sitä ei ollut voitu lyhentää, koska helma koostui monesta kerroksesta kangasta, joista päällimmäisenä sininen ja vihreä ohut harsokangas, jotka olisi olleet erittäin hankala lyhentää fiksusti. Urheilutalon lattia oli liukas, ja liukastelin useamman kerran helmaani, mutta joka ikinen kerta Antti piti minut pystyssä. Pahimmin säikähdin Petrinvalssin peruutuskohdassa, kun olin ihan vähällä kellahtaa selälleni, eikä Antti ollut kiinniotto etäisyydellä. Onneksi sain korjattua tasapainoni. Viimeisenä biisinä meillä oli Michael Jacksonin Thriller. Siinä meinasin lentää ihan kunnolla, mutta sinnikkäästi Antti yhä koppasi minut takaisin tanssin pyörteisiin :)

Ouluhallissa alusta ei onneksi luistanut ollenkkaan, ja siellä ei ollutkaan minkäänlaisia vaikeuksia pysyä pystyssä. Lievää päänvaivaa aiheutti kuitenkin repeytynyt vannehame. Siihen oli tullut sivusuuntainen viilto, josta jalkani meni kokoajan läpi. Yritäppä sitä sitten siinä kesken tanssin saada jalka irti sieltä! 
Nyt kuulostaa hirveältä valitukselta tanssikokemuksesta tämä homma. Minusta oli kuitenkin ihanaa tanssia, ja olin onnekas saadessani tanssia Antin kanssa. Liukastelut ja juuttunut jalka olivat vain pieniä epämukavuuksia, eivätkä ne menoa haitanneet!


tässä vielä vähän havainnolistavaa paint taidetta jos en osannut selittää miten se jalka siitä meni


OSYKillä oli varattu ruokailu Sassista, mutta Antti ja minä plus pieni porukka lähdettiin Olimpokseen. Ruuat oli ihan okei. Siitä matka jatkui kotiin vaihtamaan vaatteita jatkoille. Bussilla sinne mentiin, ja pienen eksyilyn jälkeen löydettiin Teekkaritalolle, jossa jatkot järjestettiin. Teemana oli Saint and sinners. Ikävä kyllä ei Antin kanssa viivytty kauaa, koska minun piti herätä jo kolmelta lentokentälle, josta lähdin koulun projektiin Hollantiin, mutta se onkin jo sitten eri tarina. Lähdettiin jo puolenyön aikaan, ja kotona Antti sai ilon ja kunnian repiä kaikki 500 pinniä pois mun päästä <3 Niitä oli vielä taivutettu koukuiksi, niin ettei varmasti lähde irti. 

Jatkoilta meistä löytyi tasan yksi kuva:


Mun wanhojentanssipäivä oli kokonaisuudessaan tosi onnistunut. Prinsessapäivän kruunasi ihana omannäköiseni prinsessamekko, hauskat jatkot, se kun tunsi itsensä niin kauniiksi, muutenkin huiput prinsessakaverit ja kaikken tärkein: oma prinssi.