Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukku. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste laukku. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2014

Tuliaisia!

Täällä päässä ollaan mukavasti kotiuduttu Rukalta ja Jenkkilästä. Rukan reissu meni oikein hyvin, ja kuvia tulee, kunhan saa kameralliset ihmiset niitä jaettua eteenpäin ;)

Antilla oli mennyt vähän höpöksi minun tuliaisten kanssa. Sain ihan liikaa kaikkea ihanaa! No ne oli samalla joululahjoja, joten ehkä voin hiukan vähemmän huonolla omatunnolla ottaa ne vastaan :D Ajattelevaisesti muru oli vieläpä pakannut kaikki minun tuliaiseni käsimatkatavaroihin, että tulee varmasti ajoissa perille ja pysyy tallessa. Kokosin vähän kuvakoosteita kaikista ihanista tuliaisista:

Guess
(lompakon sain Antin siskolta)

Victroia's Secret

Tommy Hilfiger

Converse

Ruokapuoli ;)


Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Tavoitteena itselläni ainakin rikkoa tätä blogihiljaisuutta useammin kuin nyt joulun aikaan.

tiistai 10. syyskuuta 2013

Asu 10/9/13

Kävin pikku mutkan pyöräilemässä kaupungissa, hoitamassa muutamia asioita. Ja kävin kiertelemässä myös Oulun torilla syysmarkkinoilla Ninnan kanssa. Siellä oli kyllä aivan ihana tunnelma! Olisi kyllä kutkutellut ostella vaikka mitä hauskaa, mutta parantumattomana karkkihiirenä ostin vain metrilakuja.. hups!


Huivi Gina Tricot | Neule saatu isän vaimolta |Farkut Kirppikseltä | Kengät Aleksi13 | Toppi Lindex


Laukku Lindex 





ah rakkaus <3



Ja nyt kutsuu Gossip Girl kausi 4. Niin hyvä sarja, olen ihan koukussa!