The future belongs to those who believe in the beauty of their dreams

Havahduin tänään aamuyön sekavissa mietteissä siihen surulliseen tosiasiaan, etten haaveile enää. En ainakaan samalla tavalla niinkuin ennen, enkä todellakaan yhtä paljon. Kyllähän minä vieläkin tietysti TOIVON aina kaikenlaista kivaa tapahtuvaksi, mutta se ei ole läheskään sama kuin haaveilu enemmän tai vähemmän mahdottomista asioista. Pitkä lenkki Rokin kanssa oli esimerkiksi aina loistava hetki pienelle daydreamingille. 

En tiedä mistä se johtuu. Onko minusta tulossa, jo nyt, tylsä aikuinen? Vai voisiko se johtua siitä, että sinkkuna haaveilin tietysti aina pojista ja kaikenlaisista siirappisista tavoista tutustua ja rakastua (heheh, noloa), mutta nyt kun minulla on jo ihana poikaystävä ei enää tarvitse. Ja näin avoliitossa vietän vähemmän aikaa yksin, ja aikaa jää haaveilulle vähemmän. Joka tapauksessa harmittaa, koska haaveilu on ihanaa ja se tuo elämään pientä hohtoa. Haaveilu saa maailman tuntumaan edes hetken taianomaiselta paikalta. 

Olipas siirappista.

Vielä vähän pikapäivitystä kuulumisista. Torstaina Henna, hyvä ystäväni jo eskarista asti, tuli yökyläilemään ja oli tietysti tosi mukavaa! Tehtiin yöllä pieni random pyöräretki ja saatiin muutama kuvakin räpsittyä Heinäpäässä. 

Perjantaina piti ottaa vähän juhannusta kiinni ja lähdettiin Dioneen Ninnan ja Alen kanssa.
Lauantaina käytiin sitten herkkuttelemassa Hai Longin buffetissa. Voisin kuolla mahan räjähtämiseen liiallisen syömisen seurauksena, jos se olisi mahdollista, aina kun sinne pääsee. Illalla oli sitten töitä.

Ja koska perjantai ilta meni kauhean nopeasti ohi, piti sunnuntaina vielä tehdä pikkumutka Apollossa Katin kanssa. 

Ja tänään sain kuulla, että sisko sai koulupaikan, jee! En kyllä tiedä tietääkö se vielä itsekkään, koska aikaisemmin äiti ei ollut ainakaan saanut Iidaa kiinni. Tänään piti myös lähteä mökkeilemään. Sain tietää tästä reissusta vasta eilen ja innostuin tietysti heti. Mutta nyt kun vähän laskeskelin, ei taida talous antaa periksi, vaikkei kyydit ja asuminen sinänsä kalliiksi tulisikaan. Eli täytynee jättäytyä pois :(

Sitten vielä Lindan ultimate tsemppausbiisi. Tässä biisissä on ihana ''kaikki on mahdollista jos itse päättä niin'' meininki, ja jos joskus kaipaan inspiraatiota tai innostusta kuuntelen tämän kappaleen:

Feel the rain on your skin
No one else can feel it for you
Only you can let it in 
No one else, no one else
Can speak the words on your lips
Drench yourself in words unspoken
Live your life with arms wide open
Today is where your book begins
The rest is still unwritten

Kiitän ja kuittaan <3

First things first

Näin alkuun pieni esittely voisi olla paikallaan. Yritin aloittaa bloggaamisen ensimmäisen kerran jo joskus kauan sitten, mutta kameran puutteen vuoksi se osoittautui hyvin hankalaksi. Ihan hyvä niin, sillä muutamassa vuodessa kypsyy aika paljon, ainakin tässä iässä.

kesällä 2012

Minulla on koira, tai oikeastaan se asuu äitini luona. Kohta 8-vuotias cavalierkingcharlesinspanieli uros Roki on välillä tosi omapäinen riiviö. Se rakastaa kaikkia ja näyttääkin sen innokkaana tervehtimisenä, ja siksi yritän vähän vältellä mustia vaatteita kun käyn kyläilemässä, ellen halua vaatteita täyteen valkoisia karvoja.

Roki <3

Olen siis 19-vuotias, juuri valmistunut ylioppilas, jolla on elämän suunta vielä vähän hakusessa. Mutta luotan siihen, että löydän sen, vielä joskus. Pyrin aina olemaan optimisti, tunnustan olevani vähän feministi ja tasa-arvo kysymykset ovat muutenkin lähellä sydäntäni.  Puhun paljon, välillä liikaakin, enkä pelkää tutustua uusiin ihmisiin. Minulla on rakkaita ystäviä, joiden kanssa vietän laatuaikaa mm. peli-iltojen merkeissä. Ainiin! Olen käytännössä myös avovaimo (hui!), mutta henkilökohtaisesti se termi tuntuu jotenkin liian ''suurelta'' ja viralliselta.

jatkoille menossa. Ah tuo lakkiasikampaus oli rakkaus <3

Suurimpia kiinnostukseni kohteita ovat mm. ruoka ja ruoanlaitto, vieraat kulttuurit (erityisesti tapakulttuuri) ja ylläripylläri: muoti. Monesti kaverini konsultoivat minua tyyliasioissa. Olen hulluna korkokenkiin, olen ehdottomasti mekkotyttöjä, enkä tunne oloani yhtä kotoisaksi housuissa. Loppujen lopuksi olen fiilispukeutuja, ja jos jokin ei tunnu päällä hyvältä, vaatekriiseilen niin kauan, että olen tyytyväinen, ja kaverini saavat yleensä kärsiä tästä (anteeksi!)

Ylioppilaslahjakirjanen (huomaa korkokenkä!) 

En todellakaan ole kokoa nolla, en ole koskaan ollut, enkä luultavasti tule koskaan olemaan. Joka tapauksessa, olen aina pyrkinyt kantamaan kurvini ylpeänä, mutta ikävän usein sorrun takuuvarmaan itsetunnon romuttajaan: vertaamiseen. Maailmassa, jonka kauneusihanteista olemme kaikki selvillä, ei todellakaan ole helppoa olla ylpeä niin kutsutuista ''plus koon'' muodoistaan. Hiuksistani olen kuitenkin ylpeä: en ole koskaan värjännyt niitä! 

Ja loppuun vielä pieni hehkutus: Sain vihdoin oikean kesätyön! Olen pelinhoitajana ravintolapeleissä, eli käytännössä olen blackjackpöydillä Oulun yöelämässä.

off to work!

Kiitän ja kuittaan!