Kävin pienen viikonloppureissun Seinäjoella. Se olikin sitten ainut viikonloppuvapaa vähään aikaan. Kävin juhlimassa mumman 70-vee synttäreitä, ja tuli samalla nähtyä vaaria, isää, setää ja serkkuakin pitkästä aikaa. Perjantaina siis kokoonnumme mummon luokse syömään: minä ja Iida, isä ja isän vaimo Lisse, isän veli vaimoineen ja lisäksi toinen serkuistani isän puolelta. Kommunikaatiossa sedän ja serkun kanssa oli lieviä vaikeuksia, sillä he ovat kuuroja, ja viittomakielen taitoni ovat kaunistellenkin häviävän pienet.
Perjantailta ei vielä ole kuvia, sillä oma muistikorttini jäi vahingossa kotiin läppäriin kiinni :( ja jouduin lainaamaan isältä muistikorttia, johon mahtui valehtelematta vain n.30 kuvaa... Kuvat ovat onneksi mumman koneella tallessa.
Perjantaina illalla kävimme pyörähtämässä vähän joen rannassa ja kaupungilla Iidan kanssa.
Vaunulla, lähdössä Tangokuningas finaaliin. Mumma, Iida ja isä.
Finaalin alkua odottamassa. Lisse, isä, mumma, Iida
Olin vähän paparazzi ja bongasin päätuomarin
Lauantaina vaari halusi viedä avovaimonsa, joka on minulle kuin kolmas mummu, isän ja Lissen sekä minut ja Iidan syömään. Kävimme Fransmannissa ja ruoka oli kyllä hyvää! Söin herkullisen härkäruukun.
Illalla luvassa oli mummon lahja: paikat tangokuningas finaalin eutriviin! Liput ostettiin jo talvella, ja saimme viimeiset eturivin paikat. Finaali järjestettiin Seinäjoki Areenalla, ja pakko sanoa, ettei se paikan päällä ollut ihan samanlaista, mitä television välityksellä olin ajatellut. Penkkirivien takana oli mm. anniskelualue, ja tanssilava, jotka eivät näy suorassa lähetyksessä. Oli myös hiukan ali-ikäinen olo verraten paikalla olijoiden keski-ikään :D
Tunnelma paikan päällä oli kuitenkin hieno, ja laulajat olivat hyviä. Live musiikkia pitäisi käydä kuuntelemassa useamminkin. Kilpailusta vielä sen verran, että finalisteja oli 6, joista yleisön äänet karsivat laulukierroksen jälkeen 2. Toisen kierroksen jälkeen tuomarit karsivat 4:stä jäljelle jääneestä vielä toiset 2, niin että 2 jäljelle jäänyttä kisasivat kruunusta. He lauloivat molemmat saman dueton aikaisemmin valitun tangokuningattaren kanssa. Kruunusta kisasivat Leif Lindeman (josta en jostain syystä pitänyt ollenkaan, jotenkin vässykän oloinen kaveri) ja Kyösti Mäkimattila. Onneksi karismaattinen Kyösti sen voiton, oikeutetusti, vei!
Ja finaalin jälkeen suuntasimme Iidan kanssa vielä kaupungille, ja lopulta baariin. Meidän oli tarkoitus käydä Karmassa, mutta sinne oli kallis sisäänpääsy ja hirveän pitkä jono. Päädyimme sitten jälleen Warttiin, josta on jo minullekkin muodostunut vakipaikka Seinäjoella.
Sunnuntaina vain koomasimme Iidan kanssa hänen kämpillään, eikä tehty mitään mainitsemisen arvoista. Maanantaina palasin kotiin.
Konfettikoneet!
Kruunajaiset
Paikoistamme sen verran vielä, että vaikka olimmekin eutrivistä en silti nähnyt paljon mitään. Olimme niin reunassa, että kamerapömpeli peitti sen osan lavasta, jossa laulajat yleensä seisoivat :( Tässä havainnollistava kuva:
Kiitän ja kuittaan <3


















































