maanantai 9. syyskuuta 2013

I have a dream

Haluan uida delfiinien kanssa




Haluan päästä limusiinin kyytiin

Untitled

Mennä naimisiin Vivienne Westwoodin kengissä (sitten joskus)

Melissa

Matkustaa. Paljon. Kauas. Lähelle


Löytää unelmien ammatin

Opetella soittamaan ukuleleä (tai kitaraa)


Saada kunnon rusketuksen, enkä vain palaa

Asua ulkomailla



Kokeilla Louboutinin kenkiä

Käydä piknikillä Nykin Central Parkissa


Päästä vielä lavalle esiintymään

Opetella tekemään itse pestoa


Tehdä jotain todella rohkeaa ja spontaania

Käydä Disney worldissä


Päästä seuraamaan Hollywood tason piirretyn/elokuvan tekoprosessia

Tehdä jotain radikaalia hiuksilleni


Opetella polttamaan enemmän tuikkuja ja kynttilöitä

Ajaa avoautoa













sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Tampereen reissu

Tampereen reissu on nyt onnellisesti takana päin. Lähdettiin tosiaan kolmestaan Antin ja Petran kanssa. Olihan meillä mukavaa, mutta oli myös ihanaa päästä kotiin ja omaan sänkyyn <3 Ja kuvat on otettu Petran digikameralla, koska en halunnut raahata isoa kameralaukkua huvipuistoon, ja vaikka olisinkin viitsinyt, en olisi lopulta pystynytkään: Auttamattomana mämmikourana tiputin parvekkeella muistikorttini, ja se tipahti suoraan lattian reunassa olevasta aukosta alakerran parvekkeelle..


PERJANTAI

Elikkäs alkuperäinen suunnitelma oli lähteä Tampereelle autolla, mahd. pian sen jälkeen kun Antti pääsi töistä. Parin mutkan kautta päädyttiin kuitenkin menemään junalla. Ja hyvä, että mentiin, koska lauantaina olin kyllä niin poikki, etten olisikaan jaksanut ajaa.. Ja junalla on muutenkin mukavampi matkustaa.
Matka meni mukavasti ja osittain ravintolavaunun puolella. Perillä oltiin yhdeksän aikoihin ja käveltiin asemalta Omppu hotellille. Siellä vähän ehostauduttiin, ja lähdettiin Petran kanssa pyörähtämässä Tampereen Tivolissa, kun Antti jäi katsomaan Suomi Espanja peliä. Ei oltu pitkään, että jaksettaisiin aamulla herätä.






Ärrällä oli HOPEATOFFEETA! <3 Pitkästä aikaa saatavilla, niin oli pakko saada!





LAUANTAI

Aamulla herättiin, laittauduttiin, pakattiin, ja käveltiin sitten juna-asemalle viemään tavarat säilytykseen. Otettiin bussi siitä kohti Särkänniemeä ja maailmanennätys yritystä! Paikan päällä hakeuduttiin ennätysyritys alueelle, ja niinhän sitä kävi, että ennätys rikottiin! Eli suurin joukko kokoontuneena pelihahmoiksi pukeutuneena. Guinnesin ennätyskirjaan siis päästään! 
Ainnin ei mun ja Petran asut mitenkään äly hienoja ollut, kun oltiin vähän Matti Myöhäisiä niiden valmistelemisen kanssa, niin ei ihan huippuhienoja ehditty väsätä. Enkä minä ainakaan raaskinnut mitään kalliita ihomaaleja ostaa :(
Lauantai oli tosiaan myös Särkänniemen päättäjäispäivä tälle vuodelle. Siellä esiintyi mm. Tuttiritari ja Kotiteollisuus, mutta ei käyty katsomassa esityksiä. Paljon tuotteita ja ruokajuttuja oli alennettu -40%, ja kaikki pelit ja narunvetojutut maksoivat 2€:n sijasta 1€. Ostettiin sitten rannekkeet ja kierreltiin laitteissa ja Delfinaarion esityskin katsottiin. Väsymys alkoi kuitenkin painaa, eikä jaksettu olla kovin pitkään. Lähdettiin pois jo neljän aikoihin. Oli kuitenkin tosi hauskaa! Kerrankin otettiin myös se kuva mikä otetaan tukkijoessa, mutta en saa sitä nyt tänne. Ehkä myöhemmin ;)
Suunnattiin takaisin rautatieasemalle ostamaan junalippuja, mutta viiden ja kuuden junat olivat jo täynnä, ja jouduimme odottamaan kahdeksaan asti. Aikaa oli siis tapettava, ja menimme Flameen syömään. Paikan kana caesar salaatti oli melkoinen pettymys: kana oli kuivaa, eikä annos ollut erityisen maukaskaan. 
Petra oli sairastellut edellisen viikon, ja kuume nousi uudelleen iltaa kohden. Ehdittiin onneksi juuri ja juuri metsästää apteekki, ennen kuin se meni kiinni. Loppuaika tapettiin juna-asemalla. Oli aika hiljaista porukkaa, koska kaikki oli niin väsyneitä. Juna matkakin meni rauhallisesti. 

















MotoGee



pus <3


Ainiin ja paluumatkan ravintolavaunun urpo ansaitsee ihan erityismaininnan: Oltiin ravintolavaunussa hakemassa Petralle vettä, ja odottelin siinä sivussa. Joku mies n.35-45 vee siinä huitoo kättä lampun edessä :
''Miksei tämä sammu?''
''Ai miksi sen pitäisi sammua?''
''No kun tähtiä kulkee alla!''
Sitten se tuli vielä siihen: ''Eikö ollu hyvä, häh? Häh? Ootko muka joskus kuullut?''

...Ihan oikeesti, joku raja!

Ainiin ja voitin tämän uuden kaverin, sellaisesta pelistä missä pitää nuijalla paukuttaa myyriä, jotka nousee reijistä. Pelasin kyllä vain Anttia vastaan, mutta who cares!



keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Asu 4/9/13





H&M:n ''maiharit'' jakaa mielipiteet. Antti inhoaa näitä :D Pakko myöntää, että oli nämä vähän vikaostos, koska olen käyttänyt näitä ehkä kahdesti.. Mutta näitä on ollut vaikea yhdistää mihinkään!


Käytiin Petran kanssa kaupungilla hakemassa vähän rekvisiittaa lauantaille. Poikettiin myös Hai Longissa lounaalla, nami <3 Lähdetään siis Särkänniemeen rikkomaan Guinnesin ennätystä: suurin joukko kokoontuneena pukeutuneena pelihahmoiksi! Aijon olla Coco Bandicoot :) Teen sitten postauksen reissusta myöhemmin.

Kirppistelyä

Käytiin eilen Antin kanssa paljekirppiksellä. Ei kyllä pitkään aikaan ole tullut käytyä, vaikka pyörälläkin sinne polkee viidessä minuutissa. Löysin kuitenkin tuollaisen miesten XXL palmikkoneuleen, mutta olen halunnutkin jonkun kivan oversize neuleen syksyksi, ja tuo maksoi vain 5e :) Löytyi myös kiva tummansininen perusjumpsuit. Jotenkin olen hulluna jumpsuiteihin. Ne on yleensä kivoja päällä ja niiden kanssa voi liikkua vapaammin kuin mekon, ilman vilautusvaaraa!
Käytiin myös Kodin ykkösessä. Siellä bongattiin taas julkkis! Tai Antti bongas, koska minä en todennäköisesti huomaisi, vaikka Madonna kävelisi vastaan. Kerran oikeasti Tea Hiilloste käveli edessä, ja huomasin kyllä hänet, mutten tajunnut, kuka siinä käveli... Olen monesti sanonut, ettei minusta tulisi paparazzia :D Mutta tosiaan kaimansahan Antti bongasi Hesen jonosta: Antti Tuiskun nimittäin! (Oli muuten Tuiskun poika lyhyempi kuin luulin )
Kodin Anttilasta tarttui sitten mukaan Dead Island Xboxille ja, vihdoin ja viimein, tuhkakuppi tähänkin huusholliin. En siis itse polta, mutta on tuo roskis tuhkis hienompi, kuin joku vanha tölkki.







Pakko oli pallosta napata kuva



maanantai 2. syyskuuta 2013

Muutoksia blogissa +kesä 2013 muistoja

Elikkäs blogin nimi on nyt vähän muuttunut
. Syy miksi, sitä halusin muuttaa, on, että edellisestä nimestä ''lehmä'' sanan voi käsittää väärällä tavalla. ''Rouva x on kamala lehmä'', tyylillä.

Myös bannerin tyyli on kokenut aika makeoverin. Rakentava palaute on tervetullutta. Mielestäni se on mukavan yksinkertainen, mutta onko se jonkun toisen mielestä tylsä? 


Lämykällä. Ai mikä rusketus?

Kentän wingsit


Seinäjoki

Fresitat poksui

Sirkuksessa hattaraa


Solarsound




Ja vähän kuulumisia: Käytiin eilen työporukalla pelaamassa paint ballia! En ollut koskaan aikaisemmin kokeillut, niin pitihän sitä nyt lähteä mukaan. Oli kyllä tosi siistiä, vaikka kävikin aika kipiää kun ne värikuulat osui :( Se kenttä sijaitsi jossain metikössä Kempeleessä. Se oli sellainen teipillä rajattu soikeahko alue, jossa oli puiden lisäksi heinäpaaleista ja renkaista tehtyjä suojia. Jakauduttiin kahteen joukkoeeseen, ja voittaja joukkoe oli se, joka onnistui viemään keskellä olevan lipun vastustajan päätyyn, tai ampumaan kaikki vastapuolen pelaajat. Vähän kyllä yllätyin, ettei paikan päällä ollut vessaa, eikä minkäänlaista vaatteiden vaihtoon soveltuvaa koppia. 
 Jännitin tuota etukäteen aika paljon, koska pelkäsin, että olisin ihan huono ja nolaisin vaan itseni työkavereiden edessä, joista suurimman osan näin ensimmäistä kertaa (muuten kun pikaisesti töissä, kun joku on tullut tauottamaan). Yllätin sitten itseni positiivisesti, ja pelasin ehkä jopa ihan hyvin! Tavoitteeni saavutin, eli en saanut heti osumia, ja osuin ainakin yhteen ihmiseen (osuin kyllä useamminkin, hihii!) 
Taistelun jälkeen lähdettiin porukalla syömään kastellin Göremeen.
Illalla pujahdettiin Apolloon Ninnan, Alen, Katin ja Tainan kanssa. One barin kautta :)

Ja tänään paikat kipeänä illaksi töihin! Saa nähdä mitä siitäkin tulee :D