torstai 24. huhtikuuta 2014

Esittelyssä: viime aikojen ostokset (VIDEO)


Innostuin tekemään sitten videon, osaksi siksi koska ei jaksanut alkaa kuvaamaan kaikkea erikseen, osaksi siksi, että on jo pidempään kutkuttanut kokeilla mites videointi itselle passaa. Pilke silmäkulmassa ja hymy huulilla tehty. Olkaa armollisia <3

  

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kovin paljon on myös itsestäs kiinni miten tämänkin kuvan värität

Maailman laiskin kirjoittaja ilmoittautuu jälleen! En yhtään tajua mihin aika menee. Päivät vaan hujahtaa ohi ja tuntuu etten saa mitään aikaan. Kämppä menee kokoajan parempaan suuntaan. Sängynkin sain vihdoin! Tosin tällä hetkellä sotku on aika kiitettävä kun Iida tuli pääsiäiseksi Seinäjoelta kyläilemään. Kappaakaan en ole saanut paikalleen, koska tuolinkaan kanssa ei meinaa yltää kuin juuri ja juuri varvistamalla. Pitkää apuria kaivataan! 

Pikakuulumisia muuten: olen tyttöjeniltaillut, ollut töissä, syönyt hyvin pääsiäisruokaa, hengaillut siskon kanssa, laittanut kämppää kuntoon, juhlinut, opiskellut VAKAVA:aan ja yleisesti kriiseillyt elämää. Onnistuin myös kahlaamaan hullarit läpi ostamatta yhtään karkkia! Ostan Hulluilta päiviltä AINA irtsareita, mutta nyt onnistuin välttämään sen.

Koska kamera on toimittanut virkaansa pölynkerääjänä edelleen hyvin intohimoisesti, on tarjolla jälleen täytekuvia puhelimesta. Lupaan että ensi kertaan mennessä kamera on päässyt käyttöön!










Tunnepuolella on aivan rehellisesti sanottuna ollut aika vaikeaa. Olen aina ollut huono olemaan itsekseni ja tekemään asioita yksin. Nyt on siis korkea aika (pakosta) opetella. Tottakai kaikki tarvitsevat välillä omaa aikaa, mutta se on kivaa n. pari tuntia ja sitten iskee jo orpo olo. Olen ollut sinkku viimeksi 17-vuotiaana ja silloinkin aika lyhyen aikaa, eli on ollut vähän vaikeaa tajuta, että nyt sitä oikeasti ollaan yksin. Tai on minulla tietysti ihania ystäviä (rakkaita olette kaikki <3), mutta eihän se ole sama. 

Mutta niinkuin Stellan Aamun kuiskaus biisissä lauletaan (tsekkaa otsikko), se on itsestä paljon kiinni miten tästä päästään eteenpäin. Lusmuilu saa nyt riittää, ja aijon ottaa aikaansaavan asenteen. Tehdä asioita ihan tekemisen vuoksi, vaikka väkisin jos ei kiinnosta. Jos jää paikalleen niin uppoaa, just keep swimming, niinkuin Dori sanoo, Disney friikki iskee jälleen! Nyt on vähän vaikeampaa, mutta ei se helpota yhtään jos en tee asialle mitään. Tiedän, että kun vaikea osio on selätetty, jatkan elämääni itsenäisempänä ja vahvempana kuin koskaan. Vastoinkäymisiin ja vaikeuksiin voi joko jäädä vellomaan, tai ne voi ottaa haasteena ja kasvaa ihmisenä niitä ratkoessa. Olen vakaasti päättänyt siirtyä jälkimmäiseen vaihtoehtoon. 

Eli onko ollut vaikeaa? Kyllä. Tunnenko itseni yksinäiseksi? Kyllä. Olenko ollut surullinen ja alakuloinen? Todellakin. Oliko tämä siis oikea päätös? Aivan varmasti oli. Olenko antanut kaiken ikävän silti vaikuttaa negatiivisesti ja hidastavasti? Valitettavasti olen, mutta se loppuu nyt. Helppoa se ei ole, ja saatan tarvita aikaa ennen kuin voin taas puksuttaa täysillä, mutta ainakin olen lähdössä oikeaan suuntaan.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Arki se rullaa

Muuttokiireiden ja kaiken muun häsellyksen keskellä kameran kanssa ei ole oikein ehtinyt heilumaan, eli nauttikaa kauniista (harvinaisen kämäisistä) kännykkakuvista!

maailman söpöimmät uudet kuoret !







Tekemistä on tosiaan riittänyt aivan tarpeeksi muuttohommien ja töiden kanssa. Mutta muun häsellyksen keskellä perjantaina tapahtui pieni ihme: löysin hyvät farkut! Tai jegginssit, mutta silti. En löydä IKINÄ istuvia housuja vaikka kuinka kokeilen eri malleja. Sitten turhaudun ja ostan jotkut huonosti istuvat. Mutta nyt löytyi Cubukselta kerrankin hyvät, eikä hintakaan ollut paha (24,90). Lauantainakin tein pari pientä löytöä kun käytiin Petran kanssa vähän kaupungilla kiertelemässä. Mm. nuo puhelimen kuoret. Muista jutuista laitan kuvia vaikka samalla farkkujen kanssa!
Sunnuntaina kämppä sai taas vähän siältöä, kun roudattiin peräkärryllä vähän isompia huonekaluja. Ja maanantaina sain sohvankin! Sänky enää puuttuu, ja kahvinkeitin ja kenkäteline ja pykkikori jajaja.. :D Mutta kyllä tästä kokoajan asuttavampi tulee! Teen vaikka sitten jonkunlaista kämppäpostausta, kun on kaikki vähän enempi mallillaan.
Eilen sai puolestaan rentoutua kun pidettiin Petran kanssa kauhuleffa/saunailtaa. Tuo the woman in black on oikeasti aika kuumottava! Mutta mielenkiintoista nähdä elokuvatoteutus, kun olen käynyt Oulun Työväen Näyttämöllä katsomassa teatteriversion pari vuotta sitten. Kauhunäytelmä oli kyllä hieno kokemus.

Eipä elämässä oikein muuta. Pääsykoestressi alkaa pukkaamaan, kun ei ole juuri saanut aikaiseksi lukea. Mutta nyt alkaa muuttostressi olla takana, niin eiköhän se tästä!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Muuttojuttuja


Sunnuntaina äidin luona syömässä näki taas karvakamua 


 Maurice muutossa mukana!


 Oli muuten hieno punaviinipullo

 saako tälle edes nauraa?

 eka auringonlasku uudessa kämpässä!

pelattiin erä bilistä paikallisessa 


 rakastuin <3



On taas ollut aika kiire viikko. Töitä ja muuttohommia on riittänyt, ja opiskelemaankin pitäisi jossain välissä ehtiä. Tiistaina käytiin Tiinan kanssa siivoamassa kämpillä, ja eilen vietiin Alexandran ja Ninnan kanssa sinne ekoja tavaroita (Kiitos vielä hirveästi kaikille muuttoapureille <3) Eihän siellä vielä ole isompia huonekaluja, mutta kyllä siitä pikkuhiljaa asumiskelpoinen tulee! Kun saatiin roudattua tavarat tarjosin parit pizzat kolmeen pekkaan jotka sitten syötiin uudessa kämpässä. Ruokapöytä puuttui, mutta tuolit saatiin jo paikalle, niin tytöt väkersi pahvilaatikoista pöydän korvikkeen. Hyvin toimi! Jäätiin Ninnan kanssa sinne yöksikin. Ehdittiin myös käydä vilkaisemassa lähikuppilan menot. Kunnon ghetto meininki nukkua patjoilla puolityhjässä kämpässä!
Tänään käytiin äidin kanssa kiertämässä pari kirpparia ja kierrätyskeskus. Kontista löytyi hyvät nahkanilkkurit ja ihana krokosormus! Usko ihmiskuntaan sai taas boostia, kun kassalla ei korttimaksaminen toiminut, ja käteisestä jäi uupumaan 50 senttiä, niin kassatäti laittoi puuttuvan osan omasta pussistaan. Aivan ihanaa, että tuollaisia ihmisiä on olemassa! Kierrätyskeskusesta löytyi sitten musta vuodesohva. Se kaipaa kyllä vähän puhdistusta, mutta sen hurjalla 25 euron hinnalla puunaan sen vaikka hammasharjalla! Kuljetuksesta tuli päälle hintaa vielä 10€. Tai pikemminkin ainoastaan 10€ koska sohva kannetaan kämppään asti! Saan sen maanantaina. Sääliksi käy niitä, jotka sen 6. kerrokseen joutuu raahaamaan portaita.. 
Niin ja sain varmistuksen, että pääsen tekemään myös päiväpuolen hommia. Ilmeisesti tämän ja ensi kuun aikana pitäisi alkaa koulutus rulettiin. dynamic pokeriin ja bulldogiin. (RAY:n sivuilla löytyy tarkempaa tietoa peleistä, jos kiinnostaa) Tulee vilkas kevät, kun aikaa pääsykokeisiinkin lukemiseen pitäisi löytyä!


En muuten usko mihinkään horoskooppeihin, mutta tämän kuun cosmon horoskooppi vain osui ja upposi niin syvlle, että pakko on jakaa!


perjantai 28. maaliskuuta 2014

Avantokuvia






tää ei nyt avantoon liittyny, mut samalla reissulla löyty Alelle hieno olut!



Elikkäs tässä on tosiaan vihdoin näitä avantokuvia :) Sellaista edistystä on tapahtunut, että kävin eilen katsomassa kämppää, ja se oli hyvä ja sain sen! Tiinan meinasin nakittaa sinne minun kanssa siivoustalkoisiin lauantaiksi ja jo sunnuntaina viedä ensimmäisiä tavaroita sinne, ja siitä sitten pikkuhiljaa lisää. Iiiks!

EDIT: saankin avaimet vasta maanantaina! Saa nähdä miten saa vietyä tavaroita, kun keskiviikkona on ainoa vapaapäivä ja maanantaina on vielä lisäksi palaveri.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Hiusjuttuja

Elikkäs eilen tuli vietettyä päivä Julian näyttötyön kohteena. Nautin niin älyttömän paljon, ettei mitään järkeä. Miten hiuksien härppiminen voi olla niin ihanaa?

Ideana oli siis toteuttaa ensin arkikokonaisuus (hiukset ja meikki) ja muuntaa se sitten juhlakokonaisuudeksi. Tällä kertaa olin hirveän lähellä oikeasti vetää pään punaisella, mutta lopulta kuitenkin jänistin. Sen sijaan hiuksiin pistettiin kirkastava kevytväri, joka poisti keltaisuutta ja muutenkin tasoitti väriä. Pituudesta lähti myös vähän pois, ja pää keveni kummasti kun laitettiin vähän kerrostusta. Myös ripsiin laitettiin kestoväri. Päiväkampaukseen hiuksia vielä suoristettiin raudalla.
 Iltakampaukseksi Julia teki ihanat kiharat, jotka koottiin taakse. Edestä vedettiin vielä hauskasti suortuvat taakse. En osaa selittää hienosti, kuvasta näkee paremmin!






maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viikonloppujuttuja



Viikonlopun olin Alexandralla ja Ninnalla. Töitä oli jälleen perjantaina ja lauantaina. Kyllä se viikonloppuvapaa joskus mullekkin koittaa! Lauantaina olin mukana henkisenä tukena ja ikuistamassa Ninnan ja Katin avantoreissua. Minulla olisi ollut kivoja kuvia tästä, mutta valitettavasti kuvat jäivät vahingossa Ninnan koneelle :( Mutta ne tulee myöhemmin sitten!. Sen jälkeen otettiin vielä Ale matkaan ja käytiin kaupungilla vähän kiertelemässä. Löysin hauskat korkkarit Lindexiltä -70% alennuksella ja ne tarttui mukaan. Ei yhtään huono heräteostos. Kuvia niistäkin tulee myöhemmin! Sunnuntaina tein sitten Ninnalle ja Alelle ruokaa kiitokseksi yöpaikasta. Kanapestopastaa tuli väsättyä ja olihan se hyvää!

Tänään saa nauttia rauhallisesta vapaa illasta. Huomenna menen Julian näyttötyöhön hius ja meikkijuttuihin koekaniiniksi. Ihanaa pääsee laitettavaksi! :)


 Corleonen megajättikeburulla

 tuliaiskylpypommi Ninnalta Tsekistä. Aivan ihana <3