maanantai 18. marraskuuta 2013

Kiinalaista ruokaa ja kohellus elokuvaa

Tämä vapaapäivä menikin sitten aika rennoissa merkeissä. Aluksi oli tarkoitus tänään kuvailla Katin kanssa, mutta koska rakkaassa ystävässänikin on vähän huithapelin vikaa, oli hän sen unohtanut (no hard feelings, älä huoli!). Tänään annoin itselleni luvan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa ja ah kun nukkuminen on kivaa <3 Päivä lähti mukavasti käyntiin mustikka-banaani smoothiella. Siinä odotellessani Anttia kotiin katselin Ruutu.fi:stä Vain Elämää. 
Myöhemmin kaveripariskunta Joel ja Eepu tuli käymään. Tehtiin pieni reissu makuunissa vuokraamassa leffa, eikä kyllä onnistuttu poistumaan sieltä ilman irtokarkkeja.. Päädyttiin lopulta hangoverin tekijöiltä olevaan kohellusleffaan 21 & over. Eipä se harmaitten aivosolujen toimintaa paljon vaatinut ja oli se myös aika ennalta-arvattava, mutta kyllähän tuon katsoi. Käytiin myös Joutsensillan kiinalaisessa, ja Höyhtyän Göremessä hakemassa vähän ruokaa, kun molemmilla oli niin nälkä, ettei malttanut alkaa kokkaamaan mitään :( Ei kyllä noussut Hai Longin edelle nuo Joutsensillan sapuskat, vaikka hyvin maistuikin.




Kun jäätiin kahdestaan Antin kanssa, musisoitiin vähän pitkästä aikaa :) Antti soitteli kitaraa ja lauleskeltiin. Se on aina tosi mukavaa, vaikkei laululahjoja tällä tytöllä niin hirmuisesti olekaan :D 

 söpöliini :)

Sain muuten sellaista palautetta, että postausta tulee liian harvoin. Olen uskollisesti pyrkinyt kirjoittelemaan ainakin muutaman kerran viikossa, mutta ilmeisesti petrattavaa vielä on. Siispä yritän vähän ryhdistäytyä ja kohdistaa enemmän aikaa ja energiaa tähän blogiin. Kiitos Minnin, minulla on jo yksi postausidea valmiina, mutta jos jollakin muhii juttuehdotuksia tai toiveita takataskussa, niin olkaa hyvä ja kaivakaa ne esiin!

2 kommenttia:

  1. Tee postaus wanhoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea! Kuvat ei taida olla parasta laatua sieltä, mutta eiköhän niilläkin pärjätä :)

      Poista